Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uistelusää:

6.9.2008 Inarilta 7,95kg taimen

Ajelimme perjantaina mökille viikonlopun viettoon ja ilta meni perinteiseen tapaan lauantain uistelutaktiikoita suunnitellessa säätiedotuksia lukien. Selailin myös mökkipäiväkirjaa ja huomasin, että vuonna 2006 syyskuussa samoihin aikoihin kala oli ollut kovalla syönnillä kahdelta iltapäivällä. Päätimme siis olla ajoissa liikkeellä.

 
Lauantaina oli aurinkoinen keli, aamulla mittarissa +10 astetta, vähän länsituulta. Veden lämpötila näytti olevan 999 astetta, sillä anturi oli ollut rikki jo jonkin aikaa, mutta veikkaisin että veden lämpötila oli kymmenen asteen tuntumassa.
Suuntasimme mieheni Jarkon ja kahden berninpaimenkoiramme kanssa Viimasaarelle, jossa edellisinä viikonloppuina oli ollut mukavasti tapahtumia.Virittelimme Gulp!-salakat ja minä luotin edelleen (kuulema hieman erikoiseen) värivalintaani, jolla oli parin kilon taimenia tullut muutama. Eli lähimpään Norppaan sinivalkoinen Anchovy Special raksihuppu ja Red Belly (punamusta) salakka, painoa 20g ja vapautuspituutta  200 jalkaa. Viritin salakkaan hieman erilaisen uinnin kuin aikaisemmin eli pari nopeampaa pientä pyörähdystä ja hetken tauko. Jospa tuollainen liike ja värit saisivat ison kalan iskemään.
 
Kaksi tuntia meni tyhjää vetäessä. Kahdelta soi puhelin, Oulunseudun vetouistelijoiden porukkaa oli Vasikkaselällä vetämässä ja olivat saaneet juuri pari alamittaista taimenta. Totesimme, että pohjoisempana kala on tarkasti aikataulussa,mutta ehkä etelämpänä syönti alkaa pari minuuttia myöhemmin. Ja tasan 14.05 lähti minun puolelta juuri Se Norppa peruuttamaan melkoista kyytiä räikän säestämänä. Jarkko nappasi vavan ja totesi heti, että nyt on raskaampaa kalustoa siiman päässä. Saimme plaanarin veneeseen ja heti sen jälkeen kala hyppäsi sadan metrin päässä ilmaan. Se oli uinut plaanareiden ulkopuolelle ja oli toisaalta hienoa, toisaalta aivan kamalaa katsoa, kun kala ui rintarinnan uloimman plaanarin kanssa hopeisen kyljen välkkyessä auringossa. Kelasimme äkkiä plaanareita lähemmäs, sillä pelkäsimme, että veneen vauhdin lisääminen saa kalan tekemään jonkin äkkisyöksyn plaanareita kohti. Kuin ihmeen kaupalla siimasotkuilta vältyttiin, mutta seuraavaksi kala päätti lähestyä toisen puolen plaanareita. Ei muutakuin keloista jarrut auki ja plaanarit kauemmas. Siinä vaiheessa takilat ja sivuvavat oli ehditty kerätä pois tieltä ja hyvä niin, sillä yhtäkkiä kala hyppäsi moottorin perävirrasta noin kymmenen metrin päästä ilmaan. Tiesimme heti,että taimenennätys paukkuu rikki, jos Inari antaa kalan. Muistin Tolosen Vesan jutusta, että Ukonkivelle päin kannattaa suunnata ajatuksia ja kumarruksia, ja niinpä minäkin taisin kohteliaita toiveita sinne lähettää...

 

Pitkiä olivat minuutit, kun taimen juroi veneen lähellä tehden syöksyjä syvyyksiin. Onneksi edessäpäin oli tilaa ajella, joten mitään hätää ei ollut. Puolen tunnin kuluttua taimen alkoi näyttää kylkeään, mutta päätimme silti ottaa varman päälle ja väsytellä sen kunnolla ennen haavimista. Lopulta sain sitten kunnian haavia komean koukkuleuan veneeseen. Kaksi Berkleyn Tec vaakaa näytti painoksi tasan 7,95kg ja pituutta taimenella oli 85cm. Päätimme, että tottakai nyt uistelua jatketaan, kun kerta iso kala on syönnillään, mutta eihän siitä enää oikein mitään tullut, kun puhelimet soivat ja varmaan  tukin multimediaviesteilläni hetkeksi puhelinverkonkin. Päätimme siis suunnata mökille viettämään asianmukaiset peijaiset tuollaisen isommuksen kunniaksi. Kiitos Inari, kiitos Ukko!

 

 

 

Riitta Pirilä