Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uistelusää:

Kalastus- ja lomamatka Filippiineille 13-31.11.2014

Suunnittelimme kesällä uutta kaukaista ja eksoottista kalastusmatkaa jonnekin lämpimään. Matkanjärjestäjänä Pauli Gröhn ehdotti Filippiinejä. Siellä käy vähemmän kalastusmatkailijoita, eikä ole mikään turistikohde. Paikaksi valittiin Siargoan saari, joka sijaitsee Filippiinien itäisimpänä saarena Tyynen valtameren rannalla hieman päiväntasaajan pohjoispuolella. Samalla Paulilla on tarkoitus katsastaa maata ja paikkoja tulevia kalastusmatkoja varten. Matkalle innostui lähtemään Grönin Paulin opastuksella minun ja Teijan lisäksi Ivalosta Kusminin Heli ja Eero sekä Vaasasta paljon maailmaa matkannut Stig-Göran Richardsson. Kuuden lennon, jotka kestivät 20 tuntia ja 13 000 km jälkeen olimme vihdoin perillä vajaa pari päivää kestävän matkustamisen jälkeen..

Filippiinit on 7000 saaren ja 107 miljoonan asukkaan trooppinen saaristovaltio. Maapinta-alaltaan hieman Suomea pienempi. Pääkaupungissa Manilassa asuu 13 miljoonaa ihmistä. Alueella on usein maanjäristyksiä ja 20 toimivaa tulivuorta. Se on myös trooppisten hirmumyrskyjen reitillä. Saaret saivat nimensä Espanjan kuninkaan Filip II:n mukaan vuonna 1543. Espanjan ja Yhdysvaltojen vaikutus näkyy yhä maan kulttuurissa ja hallinnossa. Filippiinit on historian tuloksena aasialainen maa, jossa on paljon latinalaisamerikkalaisia piirteitä. Se on myös Itä-Timorin ohella ainoa katolinen maa Aasiassa. Virallisina kielinä ovat filipino ja englanti.

Siargoa saari on pieni n. 20 x 30 km. Siellä asuu 150 000 asukasta 9 pienessä kylässä ympäri saaren rantoja. Siargon lentokenttä oli Ivalon kenttää pienempi, jossa oli vain yksi betoninen kiitorata potkurikoneille. Yli 30 asteinen lämmin ja kostea ilma tulvahti vastaan astuessamme koneesta ulos. Pienellä lentoasemalla on meitä vastassa paikallinen nuori mies pikkubussilla tulevasta majapaikastamme. Ahtauduimme sisään laukkujemme kanssa kuumaan autoon, kuski ilmoitti heti, että ilmastointi on autosta rikki, mutta voimme pitää ikkunoita auki. Lähdimme matkaan maaseutua mutkittelevaa kapeaa betonitietä. Kuski tööttäili, joka mutkassa ja aina, kun tien reunassa näkyi ihmisiä, koiria, sikoja, kanoja, vesipuhveleita ja mopoilla sekä pienillä moottoripyörillä kulkevia paikallisia asukkaita. Automme sammui tien laitaan jo alkumatkasta ja kuski sai starttia vonguttamalla vihdoin taas auton käyntiin. Tämä tapahtui ainakin 4 kertaa ja kaikki lentokentältä tulevat olivat jo meidät ohittaneet. Matkamme kesti lähes tunnin hökkelikylien ja riisipeltojen välissä, kunnes saavuimme 15 000 asukkaan pieneen General Lunan kylään. Yhtään hotellin tapaista rakennusta emme nähneet koko automatkan aikana. Mietimme kauhulla millaiseen paikkaan olimme oikein tulossa. 

  

Majapaikassamme Patrick Beachissä omistaja 78-vuotias saksalainen mies toivotti meidät tervetulleiksi. Hän oli perustanut mökkikylän 15 vuotta sitten, jossa hän asui nyt nuoren paikallisen vaimonsa ja 4 pienen lapsensa kanssa. Majoituimme bambu-lehti –majoihin. Majoissa oli jääkaappi, ilmastointi, tuuletin, iso sänky varustettuna lakanapeitteellä ja wc-suihkutilat. Majoissa ei ollut asuttu vähään aikaan ja home haisi sisällä, mutta ilmastointi ja tuuletus paransivat ilman. Kusminin Heli ja Eero pääsivät asumaan puutaloon, joka ei ollut tehty puusta vaan se oli rakennettu puuhun 5 m korkeudelle maasta. Puutalon terassi oli aivan rannassa meriveden yläpuolella, meillä muilla oli matkaa majoistamme rantaan 30 asteiseen suolaiseen Tyynenmeren veteen 15 m.

Kävimme heti tutustumassa General Lunan kylään. Kylä oli pieni ja pääkatua reunustivat pienet myyntikojut ja kaupat sekä ruokailupaikat. Pääkatukin oli kapea, mutta betoninen. Paikallisia asukkaita oli aina paljon liikkeellä tien päällä. Talot oli rakennettu aivan tien laitaan ja tiealue oli osa pihaa. Pienet lapset kulkivat tööttäilevän liikenteen seassa, samoin koirat, jotka kaikki olivat irrallaan. Koirat oli kasvatettu hävittämään rottia ja käärmeitä. Vanhemmat kuljettivat moottoripyörillä lapsiaan kouluun. Yhdessä pyörässä näin istuvan 2 pientä lasta tankin päällä ja 4 peräkkäin isänsä takana toisistaan kiinni pitäen. Eikä tietenkään kenelläkään ollut kypäriä. Autoja oli vähän, taksitkin oli moottoripyöriä, muutama oli sivuvaunullinen. Tienlaidan kioskeissa näimme punaisia Coca-Cola –pulloja, niissä myytiin bensaa. Bensa ja diesel oli siellä kallista lähes euron litra. Ruoka taas tosi halpaa. Riisikilo alle euron, kananamunat 12 kpl alle euron, pihviliha 1 kg 6 euroa, karamellisoitu paistettu banaani 1 centin, 4 litraa vettä 1,5 euroa, Coca-Cola 2 litraa 90 centtiä, litran pullo Giniä 2 euroa ja votkaa euron, ravintolan ruoka-annos 2-3 euroa ja olut 0,3 l alle euron. Yli tunnin kestävä kokovartalohieronta maksoi vain alle 10 euroa, tämän me kaikki otimme useampaan kertaan ja hieroja tuli meidän majaamme.

 

Kalalla kävimme merellä 3 päivänä. Yksi päivä peruuntui tuulen vuoksi. Meitä miehiä tuli aamulla hakemaan noin 9-metrinen sivuponttonein varustettu uisteluvene. Veneessä oli 2-henkinen miehistö, joka alkoi heti viritellä täkykaloja koukkuihin. Täkyt olivat lentokaloja. Ajoimme Siargoan saarta suojaavien koralliriuttojen välistä ulos merelle ja heti viritettiin 3 täkykalalla varustettua viehettä pyyntiin. Uistelimme rannikkoa pitkin, jossa näkyi useita paikallisia pohjaonki- ja verkkokalastajia veneineen. Yhtenä päivänä kävimme saaren pohjoispäässä kääntymässä ja kippari kertoi, että vajaan 10 kilometrin päässä oli maailman toiseksi syvin syvänne, jossa on vettä 10,5 km. Kalaa saimme joka päivä, doradoja ja barracudia. Purjekalat jäivät räikän pärinään ja hyppyjen katselemiseen. Osan kaloista otimme mukaan, joista meille tehtiin majapaikassamme koko porukalle illaksi ateriat. Pyyntivehkeet veneessä olivat aika alkeelliset, kelat, siimat ja täkyt ok, mutta kaikki houkutusjutut puuttuivat. Kalastuspaikka on ihan mahtava, kunhan vielä kehittävät venevarustusta. Tärppejä tulee näihinkin niin kuin muuallakin. Muita uisteluveneitä emme nähneet koko aikana.

 

Muita turisteja ei juurikaan näkynyt paitsi surffaajia eripuolilta maailmaa tulleita. Rannalla tapasimme ainoan reissulla näkemämme suomalaisen Elias Huhtisen. Hän on liikuntatieteen opiskelija ja tullut General Lunaan surfaamaan ja vapaaehtoistyötekijäksi. Hän oli ollut saarella jo 7 viikkoa ja perehdytti meidätkin surffauksen saloihin, mutta me vain veneestä katsellen. Hän kertoi, että ”Cloud 9” on surffaajien yksi suosikkipaikoista maailmassa. Parhaat aallot tulevat 15 minuutin välein, nopeus voi nousta laudalla 60 km/h, surffauksen pituus täällä on 100m ja aallon iskettyä riuttaan on aallon pohjalla vettä 0,5-2 m. Lisäksi kokeilimme paikallisten kalastajien opastuksella pohjaongintaa. Puolen litran vesipulloon oli kierretty siima, jossa oli paino ja koukku. Syötiksi laitettiin palasia mustekalasta. Sormituntumalla ylitettiin nykäistä kalaa ja tulihan sieltä monenlaisia pieniä värikkäitä akvaariokaloja, jotka kaikki otettiin mukaan syötäväksi.

Viimeistä edellisenä aamuna alkoi tuuli yltyä ja viimeinen kalastuspäivämme peruuntui. Yhtään paikallista kalastusvenettä ei mennyt merelle. Merivartiosto kielsi myös laivojen lähdön Dapan satamasta ja kaikki lennot peruttiin. Lasten koulupäivä keskeytettiin ja kaupat suljettiin. Tuuli muuttui myöhään iltapäivällä taifuuniksi, hirmumyrskyksi. Vettä tuli kaatamalla, kadut lainehtivat ja tuulen nopeus oli 40-50 m/s. Roskaa lenteli ilmassa, puista putoili oksia ja palmuista 2-3 kookoksia. Kusminien puutalosta lensi osa kattoa minun ja Teijan mökin terassille. Puutalosta tuli lähtö suojaisempaan paikkaan. Sähköt katkesivat. Meilläkin alkoi tulla vesi sienistä sisään ja katto vuotaa. Ilta pimeni, vettä tuli muualta paitsi hanoista eikä tuulettimet toimineet. Kuumassa ja kosteassa mökissä otsalamppujen valossa sinnittelimme yön. Taifuuni jatkui aamuun ja tuli ilmoitus, että paluulaivamatkamme on peruttu.

Aamupäivällä taifuuni alkoi hellittää ja Paulilta tuli tieto, että oli saanut järjestettyä veneen kuljettamaan meidät toiselle saarelle Surigoaan, jossa ehtisimme ehkä vielä lennollemme. Lähdimme heti matkaan laukkuinemme saaren toisella puolella odottavaan alukseen. Pieni kanoottivene oli siellä valmiina 3 hengen miehistöineen. Ahtauduimme kyytiin ja lähdimme 60 km ja 2,5 tunnin merimatkalle kohti Surigaoa. Pahimmillaan avomerellä oli 2-3 metrin korkuiset aallot, joiden pärskeet kastelivat meidät ja matkatavaramme. Tyynivaltameri ei ollut vielä tyyni taifuunin jäljiltä. Ehdimme kuitenkin hieman myöhässä lentokentälle, jossa kone tiesi odottaa suolaisen märkää ja auringon polttamaa venepakolaisporukkaa. Oli hilkulla, että paluumatkamme järjestelyt olisivat menneet uusiksi.

   

Lennon jälkeen Manilassa pääsimme vihdoin pesulle ja kävimme ostoksilla SM Hall of Asiassa, Manilan suurimmassa ja maailman kolmanneksi suurimmassa ostoskeskuksessa. Olihan valtava, meillä oli täysi työ löytää sieltä ulos.

Päällimmäisenä reissusta jäi mieleen ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus sekä pienen kylän turvallisuus. Paikalliset ihmiset eivät halua sanoa EI. Jos heiltä pyytää vaikka mopoa lainaksi ja he eivät halua tai voi sitä antaa, he katsovat muualle ja ovat hiljaa. Jotta toinen tajuaisi vaihtaa puheenaihetta.

 

 

Vesa Tolonen