Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uistelusää:

Kalastusmatka Etelä-Afrikkaan Port Elizabethiin 12-25.2.2013

12. helmikuuta iltapäivällä kokoontui Helsinkiin lentokentälle 17 hengen seurue, johon kuului 11 miestä ja 6 naista. Inarin Uistelijoita oli matkaajista 8 henkeä. Illalla lensimme Lufthansan Airbus A320:lla Saksaan Frankfurtiin. Siellä vaihdoimme maailman suurimpaan lentokoneeseen Airbus A380:een. Olihan sekin kokemus lentää jätillä 10 tuntia yön yli Etelä-Afrikkaan Johannesburgiin. Aamulla olimme Afrikassa, jossa oli lentokentällä tosi avuliaita mustia oppaita. He opastivat pyytämättäkin seuraavan lennon portille, vaativat pientä korvausta 50 m matkasta ja nappasivat kädestä tai lompakosta sopivaksi katsomansa summan, aika kallista opastusta. Vielä lennettiin Johannesburgista tunti ja 40 minuuttia Port Elizabethiin.

Port Elizabeth sijaitsee Afrikan mantereen eteläkärjessä Intian valtameren rannikolla. Kaupungissa on 1,2 miljoonaa asukasta, joista on 59 % mustia, 23 % ns. Kapmaan värillisiä, 17 % valkoisia ja 1% aasialaisia. Kotikielenään väestöstä puhuu afrikaansia 30 %, englantia 12 % ja xhosan kieltä 57 %. Kaupunki on Etelä-Afrikan tärkeimpiä satamia sekä auto- ja moottoriliikenneteollisuuden keskus. Siellä on Afrikan suurimmat Volkswagenin tehtaat. Myös Ford ja General Motors, renkaiden valmistus ja muu autoteollisuutta tukeva teollisuus ovat vahvasti keskittyneet kaupunkiin. Port Elizabeth on tunnettu merentutkimuksesta ja merta reunustavista pitkistä vaaleista hiekkarannoistaan.

Majoituimme kaupungin laitamille pieneen huoneistohotelliin hiekkarantojen läheisyyteen ja aloimme tutustua ympäristöömme. Kello oli samassa ajassa kuin Suomessa, mutta muuten lähes kaikki oli väärinpäin. Liikenne oli vasemmanpuoleinen, aurinko kiersi vastapäivään, kuu kasvoi eri suuntaan ja tähtitaivas oli erilainen. Kaupungissa ei ollut keskustaa ja kaupat sijaitsivat ostoskeskuksissa. Julkista liikennettä ei ollut, eikä ihmisillä ollut kiire. Asuintaloja ympäröi korkea tiiliaita, jonka päällä oli vielä piikkilankaeste tai sitten pieni sähköaita. Useiden talojen pihalla oli irti kaksi suurta koiraa. Koirat ja sähköaita kuuluivat myös meidän hotellivarustukseemme. Hintataso oli 2/3 Suomen hinnoista, mutta vesi oli kallista.

 

Toisen päivän aamuna oli tarkoitus lähteä merelle kalaan, mutta tuli ilmoitus kovasta tuulesta ja lähdön siirtymisestä seuraavaan päivään. Kävimme rannalla katsomassa valtavia maininkeja, jossa lentävä hiekka hakkasi kipeästi paljaisiin jalkoihimme. Ei näkynyt auringonottajia. Seuraavana aamuna oli tuuli lähes tyyntynyt. Paikallisen kalastusseuran johtaja Martin Gierz tovereineen tuli hakemaan meidät hotellilta kahdella maasturilla. Nyt alkoi jo juttu arveluttaa. 13 kalastajaa piti mahduttaa maastureiden lavalle ja sisätiloihin sylikkäin. Veneitäkin oli luvassa kolmen sijasta vain kaksi. Saavuimme suureen satamaan, jossa portilla oli vartijat. Kalastusseuran laiturissa oli parikymmentä kalastusvarusteisia katamaraaneja, jossa kaikissa oli 2 perämoottoria. Vieressä oli purjevenelaituri ja ympärillä valtavia rahtilaivoja. Kalastusoppaamme alkoivat laitella veneitään lähtökuntoon ja me odottelimme.

Vihdoin pääsimme lähtemään merelle. Katamaraaniamme vauhditti kaksi 150 hv Suzuki moottoria. Matkallemme osui kalliosaari, jossa näkyi tuhansia pingviinejä. Ajoimme noin 20 km suurten delfiiniparvien seuratessa. Delfiinejä oli satoja. Veneet ankkuroitiin näköetäisyydelle toisistaan 25 m matalikolle. Veneissä oli kipparin lisäksi apumies, joka leikkasi mustekalat koukkuihin syöteiksi. Myös syöttikaloja käytettiin. Jokaisella meistä oli oma vapa ja pudotimme koukun syötteineen pohjaan painon kanssa. Pian veneen vieressä veden pintaa piirsi selkäevä. Vasarahai tuli uteliaana venettä tutkimaan. Jokaisella meistä vavoissa kävi nykyjä, mutta koukut nousivat ilman kalaa ja syöttiä. Ja syöttejä katosi koukuista, kunnes pikkuhiljaa huomasimme kuinka kalan saa tarttumaan koukkuun. Syötti pohjaan ja kun nykii niin nostetaan syötti hitaasti ylös kunnes kala tarttuu. Nopealla nykäisyllä tuli tyhjää. Kalaa alkoi nousta veneeseen, monen kokoista ja väristä kilosta korkeintaan viiteen kiloon. Nyt selvisi, miksi syötit katosivat nopeasti koukuista. Kaikilla kaloilla oli isot ja terävät hampaat. Oppaat mittasivat kalat , pienet heitettiin takaisin ja täysmittaiset otettiin kyytiin. Kalalaatikossa ei muuten ollut jäitä. Silloin tällöin siimaa lähti vauhdilla kelalta, jarru oli tiukalla ja piti olla hereillä ettei mies tai vapa mene yli laidan. Siima sitten usein katkesi. Keskipäivällä Kittilän miehen vapaan tarttui jotakin suurta. Mies tuumasi, ettei tämmöistä ole ikänä vavassa pidellyt varsinkaan Lapissa. Me muut nostimme ovat siimat ylös sotkujen välttämiseksi. Puolen tunnin tiukan taistelun jälkeen pintaan nousi yli 2-metrinen ja 60 kilon hietahai koukku suupielessään. Aika karmean näköinen otus. Kun apumies leikkasi veitsellä siiman poikki koukun vierestä, yhtäkkiä hai yritti haukata miestä kädestä. Läheltä piti. Pudasjärven miehen koukkuun tarttui vielä 10-kilon hai ja minulle 20-kilon ja 140 cm pitkä hai. Puolelta päivin alkoi maininki ja aalto nousta hiljalleen. Takaisin satamaan lähdettiin jo aikaisin iltapäivällä. Meidän veneeseemme kaloja otettiin n. 20 kpl, keskipaino 2 kg ja toiseen lähes saman verran. Saaliskaloja olivat skottsman, carpenter, red snapper, kob ja sandsoldier.

 

Kalastuspäivän päätteeksi satamassa kalastusseuran paviljongilla tarjottiin tosi mahtava ateria. Itse sai tilata alkupalan, pää- ja jälkiruoan, tämä kuului kalastukseen. Esim. Alkupalaksi kermaisia etanoita, päämenuksi oikeita simpukoita, jättikatkarapuja, mustekalaa ja kahta kalalajia frideerattuna ja jälkiruoaksi jäätelöä karamelli- ja suklaakastikkeella. Ja ruokajuomaksi tietenkin olutta ja Giniä tonicilla.

Ruokailumme aikana tuli 30 kalastusvenettä satamaan. Kaikki olivat n. 5-6 metrisiä katamaraaneja kahdella 50-100 hv perämoottorilla varustettuna. Oli ollut kalastuskisat, jossa rajoituksena oli 4 kg siima. Kalat punnittiin veneissä ja laskettiin takaisin. Päivän saalis venettä kohti oli n. 200 kg. Emme nähneet näitä veneitä merellä, koska ne kalastivat rannan tuntumassa.

Seuraavana päivänä lähdimme kalalle 3 veneellä ja suunta oli toinen, n. 25 km ulapalle etelään ja matalikoita hakemaan. Taas pohjaongintaa ja saaliina samanlaisia kaloja. Paitsi yksi kala, ocean catfish. Se oli pieni ja hampaaton, matikan näköinen, mutta lyhyempi. Siihen ei saanut käsin koskea, koska se oli myrkyllinen. Se hakattiin koukusta irti veneen ulkolaitaa vasten. Kokeilimme pari tuntia vetouistelua. Se ei ollut kovin ammattitaitoista touhua. Veneestä löytyi muutama koukut ruosteessa oleva puukala. Vedimme perässä kolme viehettä, neljääkin kokeiltiin siimasotkujen kera. Eihän sieltä mitään tullut. Yksi veneistämme sai vetämällä parin kilon tonnikalan. Ruokailumme aikana satamaan saapui kalastusvene, joka oli saanut jättisaaliin. Se oli ollut 60 km päässä merellä. Veneestä kannettiin laatikoittain kalaa. Siinä oli samanlaisia kaloja kuin meilläkin, mutta 5- 10 kg tonnikaloja oli ainakin neljännes tonnin verran. Kalalaatikot kipattiin vain maasturin lavalle eikä jäistä ollut tietoakaan.

 

Välipäivinä ohjelmaamme kuului shoppailua ostoskeskuksissa, tutustuminen viinitilaan ja kiertoajelua kaupungissa. Kävimme uudella jalkapallostadionilla, jossa 2010 pelattiin jalkapallon MM-kisoja vuvuzelojen soidessa. Komea oli rakennus, mutta parkkipaikat oli unohdettu rakentaa. Townshipissä, mustien slummialueella talot olivat pieniä hökkeleitä ja roskaa oli kaikkialla. Siellä sijaitsi Nelson Mandela museo. Teimme päivän reissun parin sadan kilometrin päähän Tsitsikamman luonnonpuistoon, jossa on vielä jäljellä viidakon jättipuita. Siellä liu’uimme vaijeriradalla puusta toiseen 30-70 m korkeudessa. Vieressä sijaitsi myös suojeltu ranta- ja merialue. Sinne ihmiset tulivat ihailemaan jylhiä rantakalliomaisemia sekä rannikolle uivia valaita.

Mieleenpainuvimmat muistot jäivät Afrikan monimuotoisesta eläinmaailmasta. Teimme kokopäiväretken Addon elefanttien kansallispuistoon. Opas kertoi, että siirtomaavallan aikana sata vuotta sitten elefantit tapettiin alueelta lähes kokonaan, koska ne tuhosivat uudisasukkaiden viljelyksiä. 2 miljoonasta elefantista jäi jäljelle 16. Näille perustettiin sitten 140 000 ha laajuinen aidattu suojelualue. Nyt elefantteja on puistossa 850 kpl. Puistossa elävät myös muut alueelle kuuluvat villieläimet. Katselimme ja kuvasimme niitä auton ikkunasta. Illaksi menimme vielä yksityiselle eläinsafarille. Siellä katselimme avoimesta jeepistä leijonia 4 metrin päästä. Opas kertoi, etteivät ne olleet nyt nälkäisiä. Näimme lisäksi mm. kirahveja, sarvikuonoja, puhveleita, pahkasikoja, isoja kilpikonnia, seeproja ja monia erilaisia antilooppeja.

 

Kolmantena ja viimeisenä kalastuspäivänä 23.2 suuntasimme merelle samalle alueelle 3 veneellä, missä olimme olleet ensimmäisenä päivänä. Aamu oli lämmin, aurinkoinen ja lähes tuuleton. Jatkoimme pohjaongintaa 25 m syvyydestä ja kaloja alkoi heti nousta veneeseen. Ne olivat pääosin punaisia, terävähampaisia, 1-2 –kilon red snappereita. Kaloja nousi tasaiseen tahtiin, muttei mitään isompaa. Kunnes jo poislähtöä suunniteltaessa, minun vapaani tarttui jotakin ennen kokematonta. Siimassa tuntui valtava nykäisy ja sitten se jäi paikalleen. Arvelin koukun jääneen kiinni maapalloon, kunnes siimaa alkoi juosta kelalta toista sataa metriä. Kala kiersi veneen ja minun piti seurata perässä. Taistelin 35 minuuttia kelaten ja pumpaten, käsivarret ja selkä alkoivat olla maitohapoilla ja kala ei ollut vielä lähelläkään venettä. Kippari ilmoitti, että pitäisi lähteä jo takaisin satamaan, muut jo menivät ja näytti puukkoa siimalle. Ei perrr… Saimme lisäaikaa ja jatkoimme väsytystä 4 mieheen 10 minuutin vuoroissa. Mies Kittilästä, Pudasjärveltä ja Helsingistä saivat kokea, miltä tuntuu kun, siiman toisessa päässä todella vedetään. Muutama vasarahai ilmestyi veneen ympärille. Kippari arveli siimassa olevan ison rauskun ja että, hait kävisivät sen kimppuun pinnassa. Yli tunnin taistelun jälkeen syvyydestä ilmestyikin veneen alle valtavan hain hahmo. Lähellä pintaa peto kiersi venettä ja ui alitse. Se aiheutti veneessäkin säpinää ja paikan vaihtoja. Yhteensä puolentoista tunnin väsytyksen jälkeen saatiin veneen laitaa vasten valtava hietahai. Kippari arvioi sen 120 kg painoiseksi ja 2,5 m pituiseksi. Suuri hai oli koukulla kiinni etuevästä. Kippari mukaan muuten ei sitä olisi saatukaan vaan siima olisi katkennut hain hampaissa. Hai vapautettiin katkaisemalla siima ja rosohampainen peto sukelsi takaisin meren syvyyksiin. Suuntasimme tuntia myöhässä kohti satamaa hainväsytyslihakset kipeinä, 100 kilon raja oli nyt rikottu.

Paluumatkan n. 13000 km pohjoiseen ja kylmään Suomeen lensimme samoilla koneilla kuin tullessakin. Matkan jälkeen kuului Kittilästä, että olivat siellä heittäneet kehumasta isoilla kaloilla.

 

 

Vesa Tolonen