Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uistelusää:

Toinen kohtaaminen karhun kanssa, 3.9.2009

 

Maastontiedustelua


Kävelin hiljalleen pilkotettua polkua kohti pohjoista, ämpäri ja virveli mukana. Tarkoitus oli keräillä hilloja ja yrittää virvelillä isoja ahvenia metsäjärvistä sekä katsella hiukan maisemia.. Elokuu oli puolessa ja hilla-aika lopuillaan. Katselin hilloja mennessäni polunvarren jängiltä, mutta huonolta näytti hillojen suhteen. No, yritetään sitten kaloja muutamista metsäjärvistä. Polkua pitkin tuli mies ja nuori nainen vastaan. Raatailimme hetken niitä näitä. Olivat taivaltaneet Sevetistä läpi Vätsärin erämaan tavoitteena Nellim. Kuuden päivän vaellus oli lopuillaan ja matkaväsymystä oli havaittavissa. Aikoivat tilata taksin tienvarteen loppumatkaa varten. Kosteat kelit oli latistanut tunnelmaa, mutta maisemiin olivat ihastuneet. Kivisiä maisemia ihmettelivät. Kyselivät kaikenlaista; marjastuksesta, kalastuksesta, karhuista. Mitään ei häiriöksi asti, tuumasin, ennen kuin toivottelimme toisillemme hyvää matkaa.
Kalansyönti metsäjärvillä oli huono, kuten Inarilla tänä kesänä, vain muutama pikkukala. Kiertelin muutamia lähijärviä kalastaen ja välillä jängiltä hilloja etsien. Saalis ei ollut kummoinen. Jänkiä kierrellessäni havaitsin jonkin muunkin hamunneen hilloja mukaansa. Pehmeässä kohdassa jäljet näkyivät selvästi ja kuivalla osuin lahokannolle, joka oli hajotettu laajalle alalle kankaalle. Jängän reunassa metsäniemekkeessä oli makaus, josta oli hyvä näkymä jängälle ja suojainen poistumistie metsän puolelle. Karhu eleli ilmiselvästi lähialueella. Eikähän se paikka kaukana ole, jossa edellisenä kesänä tapasin karhut. Liekö tuttuja?

Jahti


Jahtikauden alettua kävin alueella pari kertaa, mutta en tavoittanut karhua. Muutamia lintuhaukkuja ja yksi lyhyt hirvihaukku, siinä reissujen anti. Ei ollut oikein koirastakaan tietoa, haukkuisiko karhua vai ei. Elokuun lopussa pääsin testaamaan koiraa kaksi tuntia vanhalla karhunjäljellä, jolle koirani veti narussa kovasti. Suuntana oli valitettavasti rajavyöhyke joten jahti ei tullut kysymykseen. Sammeli Pekkalalla oli tuore karhuntalja, jolla käytin myös koiriani, eivät pelänneet. 
Syyskuun kolmas valkeni aurinkoisena ja lämpimänä joskin tuulisena. Päätimme käväistä vielä katsomassa näkyisikö karhuja ”tietopaikassa”. Kaitsun kämpällä Nellimissä olisi ollut hieman hommia, mutta jääkööt iltapäivään tai tehköön omistaja itse. Otin koirani ppu Jimin ja kku pennun Aatun mukaan pikku lenkille. Mukaan lähti myös Ate karhunpyyntiin ja Kai muuten vaan kahvistelemaan. Ajelimme pohjoiseen metsäautotietä ja painuimme metsään. Tuuli oli reipas ja etelän puolelta, joten etenimme sivutuuleen. Parin kilometrin päässä pienen metsälammin rannalla teimme tulet, kahvistelimme ja paistoimme makkarat. Pentukoira kaiveli mättäitä ja vanhempi tutki lähitienoota ovelan näköisenä.

 

 

Kävelimme kivikkoista vaaranrinnettä vastaiselle jonkin matkaa ja käännyimme takaisin kohti autoa. Noustessamme vaaranrinnettä ylemmäs näkyi selviä merkkejä karhun oleskelusta alueella. Oli yrittänyt kaivaa pesää, mutta tainnut jäädä kesken. Olimme lähes korkeimmalla kohdalla, kun koira rupesi yllättäen haukkumaan vastatuulessa arviolta 300-400m:n päässä meistä. Hirvi varmaan, tuumasin kavereille. Kuuntelimme hetken haukkua, joka tuntui loittonevan. Kävelin reippaasti lähellä olevan pienen kumpareen päälle, toiset jäivät jälkeen ja kääntyivät hieman vasemmalle notkelmaan. Kku pentu Aatu jäi Aten ja Kaitsun luokse. 
Kuuntelin kumpareella haukkua ja tutkin hieman karttaa miettien tilannetta. Karttaa tutkiessani hoksasin säpsähtäen, että haukku kuuluu nyt jo aika läheltä. Survaisin kartan taskuun ja katsoin haukulle päin. Ruskea pienehkö elukka tulee koiran edessä lähes kohti…mikäse tuo.. KARHU haukussa! Tilanne yllättää niin, että en kerkiä ottaa asetta ampuakseni vinosti kohti tulevaa karhua. Saatuani aseen ampumavalmiiksi on karhu jo katveessa kumpareen takana. Ate näki liikkeeni, otti aseen valmiiksi ja odotti, mitä tuleman pitää. Karhu tuli myös Aten eteen täysin yllättäen. Kun karhu tuli ampumahollille, niin olimme kaikki samassa linjassa. Karhu oli meidän välissä, n. 20m minusta ja hieman lähempänä Atea ja Kaitsua. Emme voineet ampua karhua siihen. Karhu teki tiukan käännöksen vasemmalle ja lähti laukalle. Mieleen piirtyi kuva, jossa karhun takaa näkyy Ate ja Kaitsu ja Aatu luimisteli hieman taaempana. 
Seurasin karhua kiikarin yli ase valmiina. Kun karhu siirtyi riittävästi pois linjalta, niin hain laukkaavan karhun ristikkoon. Karhun täyttäessä koko kiikarin näkökentän yritin hakea sopivaa ennakkoa. Laukaus tuntui jäävän väkisin hieman taakse, mutta minkäänlaista vaikutusta en havainnut karhussa. Nopea latausliike, tähtäys ja laukaus.. ei havaittavaa vaikutusta… menikö ohi…ei per.. karkaako se… käväisee ajatus mielessä. Kolmas laukaus lähti kuten edellisetkin laukkaavaan karhuun suoraan sivulta. Silloin karhu kierähti voltin ja jäi paikoilleen kuperkeikkaa heittämään. ”Älä ammu enää, ei karkaa” huusi Ate. En luottanut kaveriin vaan ammuin vielä kerran, jolloin karhun liike lakkasi täysin. Latasin aseen lippaan täyteen ja lähestyin karhua takapuolelta ase ampumavalmiina. Karhu makasi kyljellään täysin liikkumatta. Tökin karhua kiväärin piipulla useamman kerran, eikä elonmerkkejä ollut havaittavissa, vaikka silmään tökkäsi. Jimikin haisteli karhua häntää heiluttaen. Karhu oli kuollut. Metsämiehen suurin unelma oli käynyt toteen, olin päässyt kaatamaan karhun oman koiran haukusta.

 

 

Ate laski karhusta veret. Siinä sitä sitten ihmeteltiin tilanteen nopeaa kehittymistä ja kerrattiin tapahtumia muutamaan kertaan, ihan kuin ison kalan kanssa. Ampuessani en huomannut mitään ennen kuin karhu jäi paikoilleen, mutta Kaitsu sanoi nähneensä jotakin ”turskahduksia” karhun kyljessä, kun laukaukset kajahtelivat. Ate ja Kai seurasivat tilannetta karhuun nähden takaoikealta. Jos Karhu olisi kääntynyt oikealle, olisi Atella ollut lähes esteetön ampumatilanne. Olipa kerrankin kaikki tuurit kohillaan, mutta meinasi tilanne yllättää täysin. Koska pidin haukkua hirvihaukkuna, en valmistautunut ampumaan ja karhu liikkui yllättävän nopeasti. Kaiken lisäksi kiväärin kiikarin suurennus oli maksimilla, joten karhu täytti koko näkökentän. Se haittasi ampumista. Sen varmaan muistaa seuraavalla kerralla vääntää pienemmälle jo metsään lähtiessä. Siitä tuli tuoreeltaan lähetettyä muutama tekstiviesti, kun kenttä löytyi. Samoin lähti ilmoitus viranomaisille. Tunnelma olikin sitten myöhemmin sellainen, että ”..karhu kaadettu laillisesti, poliisi tutkii asiaa..” eli syyllinen kunnes toisin todetaan.

 

 

Vuosikausia karhua pyytäneenä tuli pari vuotta aiemmin ajatus hankkia sellainen koira, että ”karhulla nahka löysällä”, joten otin Aatun. Aatun sukurasite karhulle on melkoinen, mutta siinä kaadolla tuli mieleen, että missä se Aatu nyt on kun ei näy? Katselin ympärilleni, niin jossakin 50m:n päässä mättäiden takana vilahteli mustaa. Tottapa tulee, kun aikansa värkkää. Vaan, eipä näkynyt sen koomin. Suolistimme karhun ja kannoimme korennossa tienvarteen. Kävelin tietä kilometrin autolle, mutta Aatu ei ollut sielläkään. No, metsäkö sen nieli? Kävelin vielä takaisin karhunkaatopaikalle, niin siellähän se Aatu tutki suoliläjää. Liekö pelästynyt ampumista vai mitä lie värkännyt, kun ei aiemmin uskaltanut paikalle.

 

 

Karhu nahkottiin Ivalossa kokeneen karhunkaataja Lasse Salmisen opastuksella. Kaikki laukaukset olivat osuneet noin kämmenen kokoiselle alueelle, mutta hiukan keuhkojen takapuolelle. Ainakin kaksi laukausta oli sellaisia, joilla olisi yksistään ollut kuolettava vaikutus melko pian. Veren hukka maksaosumasta olisi aiheuttanut kuoleman. Viimeinen laukaus osui takaraivoon, josta luoti löytyi nahan alta. Muut laukaukset olivat menneet karhusta läpi. Karhu oli trikiinivapaa pieni uros. Liha ei mennyt oikein kaupaksi mieluisaan hintaan, joten söimme sen itse. Lihapaino ruholla ilman päätä oli 32kg. 

Illalla Kaitsun kämpällä Petäjänkuorimajärven rannalla Nellimissä lämmitettiin sauna ja kaadettiin karhu vielä muutamaan kertaan…

 

 


Pasi Härkönen